Punanaamio® – historia ja yritysesittely

Punanaamio® on hauskanpitoon ja naamiaisiin erikoistunut, vuodesta 1993 toiminut suomalainen yritys. Maahantuomme kaikkea hauskanpitoon liittyvää, kuten peruukkeja, naamiaisasuja, naamareita, pilailuvälineitä, hupirekvisiittaa, maskeeraustarvikkeita jne.

Kaikki sai alkunsa kun Sari Luoma perusti Punanaamion vuonna 1993, jolloin pääasiallisesti toiminta tarkoitti maskeerauksia ja stailauksia keikkameiningillä pienessä pressukopissa ja asiakkaiden tiloissa ympäri Suomen. Kysynnän vuoksi ryhdyttiin kuitenkin myös pikkuhiljaa hankkimaan hauskanpitoon liittyviä erikoisuuksia, ja ensimmäinen Punanaamio-liike avattiin Turun ydinkeskustassa vuonna 1994, ja oma maahantuonti startattiin siitä seuraavana vuonna.

Vuonna 1997 toiminimi muuttui osakeyhtiöksi ja Reijo Luoma tuli myös mukaan toimintaan. Uutena toimintamuotona, mihin tosin kovin moni ei uskonut, oli Nettikauppa, joka avattiin 1999. Punanaamio oli siis ensimmäisten nettikauppojen joukossa Suomessa. (Toiminta oli tosin kovin erilaista verrattuna tähän päivään, nopeinkin yhteys oli todella hidas yhteys, ostoskoreista ei ollut tietoakaan, vaan tilaukset tulivat sähköpostilla, jota ajan tyyliin luettiin satunnaisesti :)

Töitä tehtiin kuitenkin silloinkin hartiavoimin kellon ympäri ja vuodesta 2001 Punanaamio-Salure Oy nousikin jo parhaaseen AAA-luottokelpoisuusluokkaan.
 Vuonna 2004 hankittiin isommat varasto/toimistotilat Turun Kärsämäestä, johon siirrettiin myös maahantuonti ja postimyynti.

Kesällä 2006 Punanaamio-myymälä avattiin myös Tampereelle ja lokakuun alussa 2006 Helsinkiin. Niitä hoitamaan perustettiin Punanaamio-Relusa Oy. Näiden lisäksi kokeiltiin vieraiden omistuksessa olevaa franchising-toimintaa, mutta siitä luovuttiin Punanaamion toimintaperiaatteiden vastaisten ristiriitaisuuksien vuoksi.

Vuonna 2009 Turun liike muutti suurempiin tiloihin ja avasi 200 m2:n megastoren Eerikinkatu 2:een. Tuolloin Turun liike palasi myös lyhyeltä franchising-vierailultaan takaisin pääyhtiöön ja Punanaamio-toimintaperiaatteiden alle, täydellä valikoimalla ja palvelulla. Samana vuonna myös Kärsämäen toimisto/varastojen laajennus saatiin tehtyä loppuun, ja 900 m2:n myötä toiminta entistäkin tehokkaammaksi.

Kesällä 2011 Salure Oy ja Relusa Oy fuusioituivat Punanaamio Oy:ksi. Fuusion syyt olivat toiminnan tehostamisessa ja yksinkertaistamisessa; toki samalla koko henkilökunta myös yhdistyi saman katon alle ja kykenee siten entistä parempaan palveluun! Sekä Salure että Relusa ovat olemassaoloaikanaan kuuluneet AAA-luottokelpoisuusluokkaan, ja toimintamallimme jatkuu totta kai ennallaan samoin periaattein.

Vuodesta 2013 on Punanaamio® ollut myös rekisteröity tavaramerkki, joka kertoo nimen alla myytävien tuotteiden hyvästä laadusta ja valikoimasta.

1.12.2018 Punanaamio muutettiin Sari ja Reijo Luoman perustaman Salure Oy:n tytäryhtiöksi. Uudeksi Punanaamio Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin aiemmin mm. Punanaamion myyntijohtajana pitkää uraa ansiokkaasti tehnyt Kreetta Linnanmäki.
Sari ja Reijo siirtyivät rooliinsa omistajina takavasemmalla emoyhtiöön.


Pitkäaikainen haave laajentumisessta toteutui viimein vuonna 2023, kun Vantaalle avattiin Punanaamion neljäs kivijalkamyymälä, joka on samalla Suomen suurin naamiaiskauppa!

Vuonna 2024 päätettiin useamman sattumuksen seurauksena uudistaa myös Turun myymälä! Muutto käynnistettiin kesäkuussa 2024 uusiin raikkaisiin tiloihin Humalistonkadulle, josta Punanaamion toiminta alkoi aikanaan 30 vuotta sitten. Uusi myymälä osoitteessa Humalistonkatu 4 avataan 15.6.2024.

Punanaamiossa on vakinaista henkilökuntaa tällä hetkellä viisitoista, eli meillä puhelimeen vastaa aina ihminen ja ihmiset myös käsittelevät tilauksesi alusta loppuun.

Vuosien aikana toiminta on laajentunut siten, että eri artikkeleita löytyy nykyään lähemmäs 10 000 aina suoraan varastosta. Toimitusmyynnin sijaan tavara on siis yleensä lähes heti saatavilla! Varastot ovatkin kasvaneet käsittämään jo 1500 neliötä hauskanpitoa! 99 % tuotteista on omaa maahantuontia, ja lisää uutuuksia etsitään koko ajan. Tuotevalikoimaa kehitetään ja uudistetaan, hinnat pidetään mahdollisimman alhaisina laadun kuitenkaan kärsimättä.

Myös ympäristöasioita mietitään mahdollisuuksien mukaan: esim. kaikki maailmalta tulleet pahvilaatikot ja pakkausmateriaalit kierrätetään eteenpäin nettikaupan postituksissa. Siksi laatikkomme eivät välttämättä aina ole niitä kauniimpia, eivätkä pehmukkeemme sileitä. Myös Kärsämäen varastokiinteistön lämmitys toimii pääsääntöisesti ilmalämpöpumppujen avulla. Yhteistyöyrityksemme maailmalla myös panostavat vastaavasti tähän kehityssuuntaan, karsien esim. turhia pakkausmateriaaleja parhaalla mahdollisella tavalla.

Punanaamion periaatteena on aina ollut, että elämässä pitää olla myös hauskanpitoa! Mutta se ei tarkoita, että asioita hoidetaan miten sattuu, vaan kantavana voimana on ollut aina hoitaa asioita rehellisesti, laillisesti ja avoimesti, välttäen turhia kuluja. Niinpä töitä on tehty ja tehdään edelleen, suurella sydämellä ja kellon ympäri. Haluamme palvella mahdollisimman hyvin ja toivommekin asiakkailtamme runsasta palautetta, niin risuja kuin ruusuja, voidaksemme kehittyä vielä paremmaksi. Haluamme, että juhlasi ovat täydelliset ja olemme onnellisia voidessamme auttaa toteutuksessa.

 

Mikäli sinulla on siis jotain kysyttävää, palautetta, ota yhteyttä, vastaamme varmasti mielellämme.
Saat meihin yhteyden joko sähköpostilla toimistoon: info@punanaamio.fi tai soittamalla puh. 02-8805 805.
Liikkeillä on lisäksi omat puhelinnumeronsa, jotka löydät liikkeiden esittelysivujen alta.

Tervetuloa hauskanpidon maailmaan – Punanaamioon®!

Meidät löytää myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook Instagram

Nettikaupan asiakaspalvelu avoinna:
Ma - To 8.00 - 18.00
Perjant. 8.00 - 16.00

Toimiston osoite (HUOM! Ei suoramyyntiä):
Hiidenkatu 9 rak. 6 B, 20360 Turku

Puhelin- ja sähköpostitilaukset, tiedustelut:
Puh. 02 - 8805 805

e-mail: info@punanaamio.fi
Voit ottaa yhteyttä myös yhteydenottolomakkeella.

Henkilötietolain mukainen rekisteriseloste

Myymälöitä meillä on tällä hetkellä neljä: Turussa (Humalistonkatu 4), Tampereella (Satakunnankatu 22) ja Helsingissä (Kalevankatu 32) sekä Vantaalla (Väinö Tannerin tie 1 A). Myymälöissä näet tuotteemme "livenä" ja voit shoppailla paikan päällä. Katso myymälöiden yhteystiedot ja aukioloajat oheisista linkeistä.

HUOM! Postitse Punanaamio®-tuotteita lähetetään vain nettikaupasta, Turun Toimiston osoitteessa Hiidenkadulla Kärsämäessä ei siis ole suoramyyntiä. Tuotteiden suoramyynti tapahtuu vain myymälöistä, jotka sijaitsevat Turussa, Tampereella, Helsingissä ja Vantaalla. Myymälöistä emme siis lähetä paketteja eteenpäin.

JUHLAT ALKAVAT PUNANAAMIOSTA®!

 

Punanaamio Turku Punanaamio Tampere Punanaamio HelsinkiPunanaamio Vantaa

© Punanaamio 2024