Ostoskori

0 tuotetta0,00 €
Ostoskori on tyhjä.

0

Hahmovinkki Doctor Strange

Hahmovinkki: DOCTOR STRANGE

Näillä vinkeillä ja ideoilla voi luoda itsellesi Doctor Strangen lookin. Doctor Strande perustuu Marvelin sarjakuvahahmoon Tohtori Outo. Dr. Strangestä on tehty useita elokuvia; viimeisin on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut elokuva, jossa Sherlockinakin esiintynyt Benedict Cumberbatch on nimiosassa.

Asu
Tohtorin asun pohjana ovat siniset housut sekä sininen takki. Näihin hyviä vaihtoehtoja ovat Casanova-asun takki ja jalkoihin asun mukana tulevat säärystimet. Myös Deluxe-Poliisin tai Lentokapteenin asusta takkia muokkaamalla ja "riisumalla" saa hyvät vaihtoehdot. Myös kotoa löytyvät tummat vaatteet käyvät kokonaisuuteen oikein hyvin, jos sinistä ei löydy.
Lisäksi asuun kuuluu punainen hulmuava viitta, johon vaihtoehdoksi käy hyvin Herrasmiehen viitta pystykauluksineen! Vyötärölle useampi vyö ristiin rastiin, käsiin voi sitoa nauhoja ja naruja koristeeksi sekä kaulaan iso riipus tai medaljonki; tällaisen voi piirtää ja maalata esimerkiksi pahville itsekin!

Hiukset ja maskeeraus
Hiuksiin käy mikä tahansa musta lyhyt peruukki, jonka muotoilee oikeaan muotoon. Hyvä vaihtoehto on Elvis-peruukki tai tumma Gunther-peruukki ilman viiksiä. Geeliä käyttäen muotoilu onnistuu varmasti halutulla tavalla. Sivuhiuksiin ja ohimoille voi sipaista hopeanväristä glitteriä tuomaan harmahtavan vaikutelman ja parraksi käy hyvin Gangsta-parta + viikset. Myös partakrepistä saa väsättyä ja liimattua itselleen strangemäisen karvoituksen suun ympärille.

Rekvisiitta
Mitään ihmeempää rekvisiittaa karismaattinen Doctor Strange ei tarvitse, mutta mukaan bileisiin voi toki tehdä pieniä lappusia kellastuneesta paperista ja kirjoittaa niihin hieman vanhanaikaisin kirjaimin shamballa, ja ojentaa näitä tutuille ja vieraille. ;-)

Virallinen traileri

Klikkaa Hahmovinkit-pääsivulle

8 tuotetta

Taulukkona  Listana 

  • Casanova

    Casanova

    Alk. 59,90 €
    Naisten naurattajan ja komean hurmurin upea historiallinen asu. K...
  • Deluxe Poliisi

    Deluxe Poliisi

    Alk. 44,90 €
    Tyylikäs tummansininen poliisiasu: takki, housut ja hattu. Mustas...
  • Deluxe-Lentokapteeni

    Deluxe-Lentokapteeni

    Alk. 45,90 €
    Lentokapteenin tyylikäs tummansininen asu, johon kuuluvat takki, ...
  • Punainen viitta herrasmiehelle

    Herrasmiehen viitta, punainen

    12,90 €
    Viitta sopii paholaiselle, pirulle ja jopa itse supermiehelle! Pu...
  • Elvis-peruukki

    Elvis-peruukki

    13,90 €
    Komea mustahiuksinen peruukki rokin kuninkaalle! Elvis-peruukki s...
  • Gunther-peruukki + viikset

    Gunther-peruukki + viikset

    Alk. 15,90 €
    Lyhyt miesten playboy-peruukki teippikiinnitteisillä viiksillä. T...
  • Gangsta-parta + viikset

    Gangsta-parta + viikset

    1,90 €
    Mahtava viiksi + parta -kombinaatio, joka sopii loistavasti gangs...
  • Partakreppi 10 cm

    Partakreppi 10 cm

    Alk. 1,00 €
    Partakreppi on mainio tuote, kun halutaan luoda persoonallista ih...

8 tuotetta

Taulukkona  Listana