Ostoskori

0 tuotetta0,00 €
Ostoskori on tyhjä.

0

Piilolinssit

Jännittäviä efektipiilolinssejä cosplayhin, Halloweeniin, eläinhahmoille ja moneen muuhun tilanteeseen sekä tyyliin. Lisäksi luonnollisen värisiä linssejä myös päivittäiseen käyttöön! Minkälaiset silmät sinä haluaisit? Hauskat, pelottavat, kauniit, valloittavat vai salaperäiset? Päiväkäyttöön tarkoitetuista piilolinsseistä voit valita omanlaisesi useasta mielettömän upeasta vaihtoehdosta.

Pakkauksessa on tavallisesti yksi pari piilolinssejä, mutta miinusvahvuuksisia linssejä myydään yksittäin, koska silmät saattavat vaatia eri vahvuisen linssin; tällöin voi ostaa kummallekin silmälle sopivan linssin erikseen.

Kelta-punaiset linssit sopivat erityisen hyvin esimerkiksi pirulle tai örkille. Valkoiset, joissa menee punainen sahalaita reunassa, ovat omiaan paitsi zombille, myös Saw-elokuvan karmivalle nukelle. UV-piilolinsseillä hauskuutat ja hurmaat esimerkiksi yökerhoissa, joissa on käytössä UV-valot. Vaihtoehtoja on todella monta ja vain mielikuvitus on rajana, mikä kullekin, mihin teemaan, tarkoitukseen tai juhliin ne sopivat!

Piilolinssit täyttävät kansainväliset turvallisuusstandardit.

Kaarevuus piilolinsseissä on 8,6 mm.

57 tuotetta

Taulukkona  Listana 

  1. Kotelo ja neste piilolinsseille

    Kotelo ja neste piilolinsseille

    50 ml piilolinssinestettä ja säilytysrasia, jossa on omat paikkansa sekä vasemman että oikean linssin säilyttämiseen.

    Piilolinssejä säilytettäessä neste täytyy vaihtaa 7 vuorokauden välein, jotta linssit eivät pääse keräämään itseensä bakteereja. Linssineste säilyy avattuna 90 vuorokautta.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    5,90 €
  2. Zombi-maskeeraussetti: piilolinssit, tekoveri ja lateksi

    Piilolinssisetti, Zombie

    Halloweenin juhlintaan täydellisesti sopiva Zombie-maskeeraussetti sisältää yhden parin piilolinssejä, pienen tuubin tekoverta sekä purkillisen lateksia! Kaikki tarvittavat tuotteet zombi- kuin muunkin kauhuhahmon luomiseen.

    Settiin kuuluvat valkoiset piilolinssit, 15 ml tummaa tekoverta sekä 28 ml:n purkki valkoista lateksia. Piilolinssien käyttöaika on 3 kuukautta, joten muista tilata mukaan myös piilolinssineste ja -kotelo. Settiin kuuluva tekoveri on todella nestemäistä ja saattaa värjätä ihoa.

    Kurkkaa myös jännittävä Vampyyrisetti!

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta (esim. väristä), kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  3. Piilolinssisetti, Vampyyri

    Piilolinssisetti, Vampyyri

    Superkätevä vampyyrin maskeeraussetti, jolla taiot itsestäsi hetkessä verenhimoisen vampyyrin! Setti sisältää kaikki perustuotteet maskeerauksen luomiseen ollaksesi kauhujuhlien suurin tähti! Pakkipakollinen Edwardille, Bellalle, Draculalle ja muille vaarallisille verenimijöille.

    Setti sisältää yhden parin punaisia piilolinssejä, vampyyrinhampaat sekä 15 ml:n tuubin tekoverta. Kiinnitysohjeet hampaille löydät tuotekuvista! Piilolinssien käyttöaika on 3 kuukautta, joten muista tilata mukaan myös piilolinssineste ja -kotelo.
    Settiin kuuluva tekoveri on todella nestemäistä ja saattaa värjätä ihoa.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta (esim. väristä), kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  4. Upeat viikkolinssit eri sävyissä

    Piilolinssit, 1 viikko

    Upeat viikkokäyttöiset efekti-piilolinssit esimerkiksi halloweenin juhlitaan tai vaikka piristämään arkipäivääsi! :) Linssit säilyvät yhden viikon pakkauksen avaamisesta, jonka jälkeen ne on vaihdettava uusiin.

    Viikkolinssejä on saatavilla kuudessa eri värisävyssä. Linssit on tasapainotettu ja ne on tarkoitettu päiväkäyttöön.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    Alk. 9,90 €
  5. Keltaiset piilolinssit likinäköiselle

    Piilolinssit vahvuuksilla, Keltaiset

    Keltaiset piilolinssit sopivat usealle eri hahmolle. Linssit ovat vuosilinssit, joten oikein säilytettynä ne säilyvät 12 kuukautta. Linssien vahvuudet ovat väliltä -1.0 ja -4.0.

    Linssit on tarkoitettu päiväkäyttöön. Linssin halkaisija on 14,5 mm ja kaarevuus on 8,6 mm. Paketissa on aina yksi linssi, jotta voit yhdistellä niitä omien vahvuuksiesi mukaan. Molemmissa silmissä ei aina ole sama vahvuus.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    Piilolinssit myydään yksittäin, eli tilaa kaksi kappaletta jos haluat parin!

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    Alk. 9,90 €
  6. Diamond Blue UV -piilolinssit, vaaleansiniset

    Piilolinssit, Diamond Blue UV

    Nimensä mukaisesti timanttisen kauniit vaaleansiniset UV-valossa loistavat piilolinssit. 12 kuukauden piilolinssit käyvät monelle hahmoille aina kauhuhahmoista supersankareihin. Omien silmiesi väri saattaa vaikuttaa hieman lopputulokseen. Diamond Blue -linssit on tasapainotettu.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    24,90 €

    Tilapäisesti loppu

  7. Halloween-naamiaisasuun sopivat linssit

    Piilolinssit vahvuuksilla, Mustat

    Mustat piilolinssit sopivat järjettömän hyvin melkein mille tahansa halloween-hahmolle! Ne käyvät niin noidalle kuin paholaiselle, mutta sopivat myös synkemmälle keijulle tai maahiselle. Linssit ovat vuosilinssit, joten oikein säilytettynä ne säilyvät 12 kuukautta. Linssien vahvuudet ovat väliltä -1.0 ja -4.0.

    Linssit on tarkoitettu päiväkäyttöön. Linssin halkaisija on 14,5 mm ja kaarevuus on 8,6 mm. Paketissa on aina yksi linssi, jotta voit yhdistellä niitä omien vahvuuksiesi mukaan. Molemmissa silmissä ei aina ole sama vahvuus.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    Piilolinssit myydään yksittäin, eli tilaa kaksi kappaletta jos haluat parin!

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    Alk. 9,90 €
  8. Keijulle sopivat myös valkoiset piilarit

    Piilolinssit vahvuuksilla, Valkoiset

    Piilolinssit, jossa on valkoinen iiris, sopivat halloweeniin, cosplayhin sekä zombille. Piilarit käyvät myös monelle muulle kammottavalle hahmolle, mutta ne käyvät myös keijuille, haltioille ja vaikkapa lumikuningattarelle.

    Linssit ovat vuosilinssit, joten oikein säilytettynä ne säilyvät 12 kuukautta. Linssien vahvuudet ovat väliltä -1.0 ja -4.0.

    Linssit on tarkoitettu päiväkäyttöön. Linssin halkaisija on 14,5 mm ja kaarevuus on 8,6 mm. Paketissa on aina yksi linssi, jotta voit yhdistellä niitä omien vahvuuksiesi mukaan. Molemmissa silmissä ei aina ole sama vahvuus.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    Piilolinssit myydään yksittäin, eli tilaa kaksi kappaletta jos haluat parin!

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    Alk. 9,90 €
  9. Punaiset piilolinssit halloweeniin

    Piilolinssit vahvuuksilla, Punaiset

    Punaiset linssit sopivat halloweeniin ja eritoten itse paholaiselle tai pirulle, hirvittävää demonia unohtamatta. Linssit ovat vuosilinssit, joten oikein säilytettynä ne säilyvät 12 kuukautta. Linssien vahvuudet ovat väliltä -1.0 ja -4.0.

    Linssit on tarkoitettu päiväkäyttöön. Linssin halkaisija on 14,5 mm ja kaarevuus on 8,6 mm. Paketissa on aina yksi linssi, jotta voit yhdistellä niitä omien vahvuuksiesi mukaan. Molemmissa silmissä ei aina ole sama vahvuus.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    Piilolinssit myydään yksittäin, eli tilaa kaksi kappaletta jos haluat parin!

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    Alk. 9,90 €
  10. Piilolinssit, UV-Rainbow

    Piilolinssit, UV-Rainbow

    Sateenkaaren värein koristelluilla efektipiilolinsseillä piristät katsettasi hetkessä! Värikkäät piilolinssit sopivat moneen eri teemaan, kuten satu- ja fantasiahahmoille sekä scifiin ja vaikkapa Pride-kulkueeseen. Rainbow-linssit on tasapainotettu, ja ne loistavat hienosti UV-valossa.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssit täyttävät kansainväliset turvallisuusstandardit, ja ne säilyvät 12 kk paketin avaamisesta, oikeanlaisessa nesteessä tai parasta ennen päiväykseen asti.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    24,90 €
  11. Mustakeltaiset efektilinssit

    Piilolinssit, Eclipse

    Musta-keltaiset, tasapainotetut piilolinssit. Efektilinsseissä on musta keskiosa, jonka ympärillä keltainen reunus. Piilolinssien väritys luo kuvitelman auringonpimennyksestä.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssit täyttävät kansainväliset turvallisuusstandardit ja ne säilyvät 12 kk paketin avaamisesta, oikeanlaisessa nesteessä tai parasta ennen päiväykseen asti.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    24,90 €
  12. Lilat efektipiilolinssit pantterikuviolla

    Piilolinssit, Purple Leopard

    Kissamaisen viehkeät, violetit piilolinssit leopardikuviolla. Mystiset piilolinssit sopivat kaikille jännittäville hahmoille, goottityyliin ja violettien asusteiden kanssa käytettäväksi.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  13. Kirkkaan vaaleansiniset piilolinssit

    Piilolinssit, Engel

    Todella kauniit, kirkkaan vaaleansiniset efektipiilolinssit. Nimensä mukaisesti linssit sopivat niin enkelille kuin monelle muullekin hahmolle. 

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  14. Sinivalkoiset piilolinssit Suomen lipulla

    Piilolinssit, Suomen lippu

    Todelliset Suomi-fanin piilolinssit! Laita nämä Suomen lipun kuvalla varustetut piilarit silmiisi, kun haluat kannustaa Suomen urheilijoita tai näyttää kaikille, että olet kotoisin tuhansien järvien sinivalkoisesta maasta. :-)

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Tasapainotetut.

    Pakkauksessa on aina yksi pari linssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    9,90 €
  15. Golden sparkle -piilolinssit juhlaan ja fantasiaan

    Piilolinssit, Golden sparkle

    Tyylikkäät kulta-mustan väriset piilolinssit tuomaan hohtoa elämään ja täydentämään roolihahmon ilmettä jännittävällä tavalla! Golden sparkle -piilolinssit sopivat niin fantasiaan kuin scifiin, tai vaikkapa korostamaan kullanväristä juhla- ja bilemeikkiä.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €

    Tilapäisesti loppu

  16. Piilolinssit, UV-White

    Piilolinssit, UV-White

    Jännittävän valkoiset, tasapainotetut UV-valossa hehkuvat piilolinssit. UV-piilolinsseillä säväytät vaikkapa yökerhoissa! Linssit sopivat esimerkiksi zombeille ja muille kauhuolennoille.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Yhden linssin halkaisija on 14,5 mm.

    Piilolinssit täyttävät kansainväliset turvallisuusstandardit ja ne säilyvät 12 kk paketin avaamisesta, oikeanlaisessa nesteessä tai parasta ennen päiväykseen asti.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    24,90 €
  17. Piilolinssit, UV-Pink

    Piilolinssit, UV-Pink

    Häikäisevän pinkit, tasapainotetut UV-valossa hehkuvat piilolinssit. Näillä efektilinsseillä säväytät vaikkapa yökerhoissa. 

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssit täyttävät kansainväliset turvallisuusstandardit ja ne säilyvät 12 kk paketin avaamisesta, oikeanlaisessa nesteessä tai parasta ennen päiväykseen asti.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    24,90 €
  18. Piilolinssit, UV-Yellow

    Piilolinssit, UV-Yellow

    Keltaiset, tasapainotetut UV-valossa hehkuvat piilolinssit. Loistavat efektipiilolinssit baareihin, festareille ja muihin bileisiin! Keltaiset UV-piilolinssit sopivat mainiosti myös Pandora-planeetan na'vi-heimolaisille, Neytirille ja Jake Sullylle.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Yhden linssin halkaisija on 14,5 mm.

    Piilolinssit täyttävät kansainväliset turvallisuusstandardit ja ne säilyvät 12 kk paketin avaamisesta, oikeanlaisessa nesteessä tai parasta ennen päiväykseen asti.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    24,90 €
  19. Piilolinssit, UV-Green

    Piilolinssit, UV-Green

    Upeasti UV-valossa hehkuvat, tasapainotetut mystisen vihreät piilolinssit. Efektipiilolinsseillä säväytät vaikkapa yökerhoissa! piilolinssit ovat kirkkaan vihreät myös tavallisessa valaistuksessa. Sopivat loistavasti metsänväelle ja menninkäisille ja muille luontoon liittyville hahmoille (matelijat, liskot, käärmeet, kasvit), ja miksei myös alieneille, pienille vihreille miehille ;).Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Yhden linssin halkaisija 14,5 mm.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    24,90 €
  20. Piilolinssit, UV-Orange

    Piilolinssit, UV-Orange

    Oranssit, tasapainotetut, upeasti UV-valossa hehkuvat piilolinssit. Oransseilla efektipiilareilla säväytät vaikkapa yökerhoissa. Efektilinssit sopivat hyvin myös piruille, piruttarille ja muille hehkuvat silmät omaaville hahmoille, ja miksei myös vaikkapa porkkanalle ;) tai oranssinväriseen asuun pisteeksi iin päälle.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Yhden linssin halkaisija on 14,5 mm.

    Pakkauksessa on kaksi kappaletta linssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    24,90 €

    Tilapäisesti loppu

  21. Piilolinssit, Purple Gothic

    Piilolinssit, Purple Gothic

    Mystistä lilaa huokuvat linssit sopivat goottimeininkiin, haltioille, keijuille ja monille muille fantasiahahmoille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm.Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä. Linssit on tasapainotettu.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  22. Pink Manga -pinkit piilolinssit, 12 kk:n säilyvyys

    Piilolinssit, Pink Manga

    Huikean pinkit linssit sopivat monelle satu- ja fantasiahahmolle! Linssit ovat peittävät, joten oman silmäsi väri ei vaikuta lopptulokseen. Linssien käyttöaika on 12 kk.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  23. Sclera Piilolinssit, Black Eye

    Sclera Piilolinssit, Black Eye

    Sclera-piilolinsseillä säikytät tai säväytät, missä ikinä kuljetkin. Black eye -piilolinssit sopivat loistavasti mm. fantasiahahmoille, hirviöille sekä avaruuden muukalaisille. Linssi peittää koko silmän valkoisen osan luoden todella huikean efektin!

    Pakkauksessa on aina kaksi kappaletta linssejä.

    Yhden piilolinssin halkaisija on 22 mm (tavallisen linssin halkaisija on 14,5 mm). Linssit on tasapainotettu.

    Piilolinssit täyttävät kansainväliset turvallisuusstandardit ja ne säilyvät 6 kk paketin avaamisesta, oikeanlaisessa nesteessä tai parasta ennen päiväykseen asti.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    Nämä silmät ovat varmasti piirtyneet kaikkien niiden mieleen, jotka ovat nähneet kulttisarjan Safiiri ja Teräs. Yhdessä jaksossa Safiirin sisään meni paha henki, ja äkkiä Safiirin kauniinsiniset silmät muuttuivat pelottavan mustiksi. Myös scifisarja Babylon 5:n ystävät muistavat telepaatti Lyta Alexanderin öljynmustiksi muuttuneet silmät, kun hän skannasi Varjojen planeettaa Z'Ha'Dumia etsiessään Sheridania. Mustilla silmillä on siis vahva kulttitausta!

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    69,00 €
  24. Mini Sclera Piilolinssit, Red Devil

    Mini Sclera Piilolinssit, Red Devil

    Palavan punaiset Mini Sclera-piilolinssit ovat omiaan paholaiselle, pirulle, hirviölle tai muulle vaaralliselle pahishahmolle! Myös vampyyrille ja Babylon 5:n universumissa elävälle, punasilmäiselle narnille nämä hieman suuremmat piilolinssit sopivat mainiosti.

    Linssit ovat täysin peittävät, joten silmiesi oma väri ei kuulla alta.

    Pakkauksessa on aina kaksi kappaletta linssejä.

    Yhden linssin halkaisija on 17 mm (tavallisen linssin halkaisija on 14,5 mm). Linssit on tasapainotettu.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    49,90 €
  25. Piilolinssit, Blind White

    Piilolinssit, Blind White

    Näillä linsseillä säikytät tai säväytät, missä kuljetkin. Blind White -piilolinssit sopivat fantasiahahmoille ja hirviöille, ja erityisen hyvin X-Men-Stormille silloin, kun hän pistää tuulemaan – kirjaimellisesti! ;-)

    Huom! Blind White -piilolinsseillä et näe mitään, joten sopivat esimerkiksi käytettäväksi vain toisessa silmässä kerrallaan.

    Pakkauksessa on aina kaksi kappaletta linssejä. Linssit on tasapainotettu.

    Yhden linssin halkaisija on 14,5 mm

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  26. Piilolinssit, White zombie

    Piilolinssit, White zombie

    Hätkähdyttävät piilolinssit, joissa valkoinen iiris. Sopivat tietysti zombille, mutta myös haltioille, jääkuningattarelle ja lumikeijuille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit, tasapainotetut. Yhden linssin halkaisija 14,5 mm. 

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  27. Vihreät piilolinssit mustalla käärmeen pupillilla

    Piilolinssit, Anaconda

    Vihreissä piilolinsseissä on jännittävä, musta käärmeen pupilli. Sopivat hienosti kaikille luikertelijoille, liskoille ja matelijoille, ja vaikkapa alienille ja pienille vihreille miehille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  28. Keltaiset piilolinssit, musta kissan pupilli, 12 kk

    Piilolinssit, Yellow cat

    Keltaiset tasapainotetut kissansilmä-piilolinssit yön kulkijoille sopivat kaikille kissaihmisille ja kissaeläimille. Mainiot myös matelijoille tai muille viekkaille hahmoille. Pakkauksessa on aina kaksi kappaletta linssejä, ja ne ovat täysin peittävät.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit, tasapainotetut. Linssin halkaisija 14,5 mm.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  29. Punaiset piilolinssit, musta kissan pupilli, 12 kk

    Piilolinssit, Red cat

    Punaiset, tasapainotetut piilolinssit, joissa on musta kissanpupilli. Jännät piilarit sopivat loistavasti erilaisille kissaihmisille tai -eläimille, piruille tai muille pahiksille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Yhden linssin halkaisija on 14,5 mm.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  30. Piilolinssit, Black cat

    Piilolinssit, Black cat

    Piilolinssit, joissa on musta kissanpupilli. Näillä säväytät, missä kuljetkin. Black cat -piilolinssit sopivat kaikille kissaihmisille ja kissaeläimille. Erinomaiset myös käärmeille, matelijoille, liskoille, fantasiahahmoille ja avaruuden muukalaisille.

    Piilolinssit täyttävät kansainväliset turvallisuusstandardit ja ne säilyvät 12 kk paketin avaamisesta, oikeanlaisessa nesteessä tai parasta ennen päiväykseen asti.Yhden linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotetut.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme

    Lue lisää...
    19,90 €
  31. White screen -piilolinssit päivittäiseen käyttöön

    Piilolinssit, White screen

    Kaatuiko kone? Hävisivätkö tiedot ja näyttö muuttui valkoiseksi? Juoksevatko bitit pitkin selkärankaa? Häiritsevätkö näytöllä vilistävät ykköset ja nollat? White screen -piilolinsseissä on valkoinen ruudukko, jonka ruuduista oma silmä kuultaa läpi; sopivat myös zombielle ja kaihisilmiksi.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €

    Tilapäisesti loppu

  32. Black screen -piilolinssit, yksi pari

    Piilolinssit, Black screen

    Kaatuiko kone? Menivätkö sähköt poikki? Juoksevatko bitit pitkin selkärankaa? Häiritsevätkö näytöllä vilistävät ykköset ja nollat? Black screen -piilolinsseissä on musta ruudukko, jonka ruuduista oma silmä kuultaa läpi.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä. Linssit on tasapainotettu.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  33. Piilolinssit, Bloodshot 2

    Piilolinssit, Bloodshot 2

    Kelta-punaiset linssit, jotka näyttävät veriroiskeisilta silmiltä. Kaikkeen kauhuiluun, vaikka esim. örkille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  34. Piilolinssit, Red Manson

    Piilolinssit, Red Manson

    Piilolinssit, joissa punaisen iiriksen ulkoreunaa kiertää musta raita. Nämä linssit sopivat paholaiselle, piruttarelle ja muille tulisilmäisille hahmoille, ja miksei myös Babylon 5:n narneille: G'Karille ja Na'Tothille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Tasapainotetut.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  35. Piilolinssit, White Manson

    Piilolinssit, White Manson

    Hurjan näköiset piilolinssit, jossa valkoista iiristä kiertää musta reuna. Todelliset Manson-silmät! IIK!

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  36. Piilolinssit, Werewolf

    Piilolinssit, Werewolf

    Mustat piilolinssit, jossa sähäkkä kirkkaankeltainen kuvio. Sopivat mainiosti moneen fantasiahahmoon, kuten ihmissudelle, örkille, peikolle ja muille pelottaville hahmoille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  37. Redwolf-piilolinssit, 12 kk

    Piilolinssit, Redwolf

    Mustat piilolinssit, joissa sähäkkä punainen kuvio. Nämä villit piilolinssit sopivat mainiosti moneen fantasiahahmolle, kuten ihmissudelle, vampyyrille, demonille, peikolle ja muille pelottaville hahmoille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  38. Piilolinssit, Bright blue - One tone

    Piilolinssit, Bright blue - One tone

    Kirkkaan siniset sävyttävät piilolinssit tuovat silmiisi lisää upeaa sinisyyttä. Piilolinssien käyttöaika on 12 kuukautta ja ne ovat kevyesti sävyttävät, eli omien silmiesi väri vaikuttaa lopputulokseen.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €

    Tilapäisesti loppu

  39. Piilolinssit, Ice blue - One tone

    Piilolinssit, Ice blue - One tone

    Upeat, jäisen vaaleansiniset piilolinssit käyvät monelle hahmolle, kauhuhahmoista supersankareihin. Linssit ovat sävyttävät, joten omien silmiesi väri vaikuttaa hieman lopputulokseen.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  40. 12 kk:n tasapainoitetut, sävyttävät piilolinssit

    Piilolinssit, Light green - One tone

    Ihanat kevyesti vihertäväksi sävyttävät piilolinssit sopivat tuomaan lisäilmettä arki- ja juhlameikkiin, tai ne täydentävät naamiaishahmosi lookkia. Linssien käyttöaika on 12 kuukautta.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  41. Piilolinssit, Light brown - One tone

    Piilolinssit, Light brown - One tone

    Sävyttävät vaaleanruskeat 12 kk:n piilolinssit tuovat vaihtelua arkipäivään, piristystä juhlaan ja täydentävät fantasiahahmon ulkonäköä. Linssit ovat kevyesti sävyttävät, joten lopputulos riippuu oman silmäsi väristä.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  42. Piilolinssit, Mystic Green - Three tone

    Piilolinssit, Mystic Green - Three tone

    Mystisen vihreät piilolinssit tuovat katseeseen kaunista syvyyttä ja sopivat loistavasti niin keijuille, haltijoille kuin muillekin satuhahmoille. Linssien käyttöaika on 12 kk.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €

    Tilapäisesti loppu

  43. Hazel brown - Three tone -piilolinssit, 12 kk

    Piilolinssit, Hazel brown - Three tone

    Pähkinännruskean sävyiset 12 kk:n piilolinssit arki- tai fantasiakäyttöön. Piilolinssit ovat kevyesti sävyttävät, joten omien silmiesi väri vaikuttaa lopputulokseen.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  44. Piilolinssit, Mystic blue - Three tone

    Piilolinssit, Mystic blue - Three tone

    Silmäsi mystisen siniseksi sävyttävät 12 kk:n piilolinssit sopivat arkikäyttöön, mutta myös keijuille tai muille mystisille ja satumaisille hahmoille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €

    Tilapäisesti loppu

  45. Big Eyes Green -piilolinssit, yksi pari linssejä

    Piilolinssit, Big Eyes Green

    Satuhahmoille ja fantasiaan sopivat kauniin vihreät Big Eyes -piilolinssit. Kiehtovan vihreillä piilolinsseillä voit piristää myös arkilookiasi tai täydentää juhla-asuasi. Piilolinssien käyttöaika on 3 kk.

    Piilolinssien halkaisija on normaalia hieman suurempi, joten ne tekevät silmistäsi upean suuren näköiset!

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 15 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari Big Eyes Green -piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    29,90 €
  46. Big Eyes Blue -piilolinssit, yksi pari

    Piilolinssit, Big Eyes Blue

    Ihanan siniset, peittävät piilolinssit keijuille, haltijoille tai muille fantasiahahmoille. Big Eyes Blue -piilarit sopivat toki myös päiväkäyttöön katsetta piristämään!

    Big Eyes -linssit ovat halkaisijaltaan suuremmat kuin normaalit piilolinssit, joten niissä on enemmän näyttävyyttä. Linssien käyttöaika on 3 kk.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 15 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari Big Eyes Blue -piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    29,90 €
  47. Big Eyes Brown -piilolinssit, 3 kk

    Piilolinssit, Big Eyes Brown

    Kauniin ruskeat, peittävät piilolinssit sopivat arkea piristämään tai naamiaiskäyttöön viimeistelemään hahmosi ulkonäköä. Linssien käyttöaika on 3 kk.

    Big Eyes -linssit ovat halkaisijaltaan suuremmat kuin normaalit piilolinssit, joten ne tekevät silmistä todella upean näköiset!

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 15 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    29,90 €
  48. Puna-mustat piilolinssit Metatron, yksi pari

    Piilolinssit, Metatron

    Metatron-piilolinssit sopivat loistavasti fantasiahahmoille, hirviöille ja avaruuden muukalaisille, samoin pirullisemmalle enkelille, demonille ja itse paholaiselle. Myös X-Men-sarjan Jean Greyn silmiin nämä piilolinssit käyvät hyvin silloin, kun hän "hurjistuu". ;-) Täysin peittävät piilolinssit, käyttöaika 12 kk.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  49. Blue elf - turkoosit piilolinssit, 12 kk

    Piilolinssit, Blue elf

    Vaaleat, turkoosinsinertävät piilolinssit huikean efektin luomiseen! Omiaan mystisille satu- ja fantasiahahmoille. Piilolinssien käyttöaika 12 kk.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14.5 mm, tasapainotetut.

    Pakkauksessa on yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  50. Piilolinssit, Brown

    Piilolinssit, Brown

    Oletko joskus toivonut, että sinulla olisi suklaanruskeat silmät? Näillä linsseillä teet toiveestasi totta!

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm, tasapainotetut.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  51. Piilolinssit, Magic blue

    Piilolinssit, Magic blue

    Näissä piilolinsseissä sinisen ja kullan sävyt tekevät katseen maagiseksi.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14.5 mm, tasapainotetut.Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  52. Orc-piilolinssit örkkimenoon, pirulle ja Darth Maulille

    Piilolinssit, Orc

    Kelta-punaiset linssit sopivat erityisen hyvin esimerkiksi pirulle tai örkille sekä muillekin jännittäville ja pelottaville hahmoille, kuten Darth Maulille.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on yksi pari örkki-piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  53. Piilolinssit, Black witch

    Piilolinssit, Black witch

    Tummanpuhuvat linssit tummille hahmoille, noidille ja varjoissa asuville. Miksei myös goottityyliin.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit, tasapainotetut . Yhden linssin halkaisija on 14,5 mm. 

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  54. Electro Red, 12 kk:n piilolinssit punaisen sävyissä

    Piilolinssit, Electro red

    Punaiset piilolinssit sopivat loistavasti pirulle, piruttaralle, demonille ja muille tulisilmäisille hahmoille. Mainiot punaiset piilolinssit Babylon 5:n narneille, G'Karille ja Na'Tothille, kuin myös Twilight-saagan vampyyreille (Bella Cullen, Aamunkoi).

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  55. Electro Green -piilolinssit vihreän sävyissä

    Piilolinssit, Electro green

    Jännittävät vihreän sävyiset piilolinssit sopivat metsänkeijuille, haltioille, peikoille ja menninkäisille. Myös hieman kriipimmille fantasia- ja scifi-hahmoille, vaikkapa örkeille. Jäätävän hienot bilepiilarit baari-iltaan ja diskoon!

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  56. Piilolinssit, Electro blue

    Piilolinssit, Electro blue

    Häikäisevän siniset piilolinssit sopivat monelle hahmolle: Jääkuningattarelle, merenneidoille, haltioille ja lumikeijuille. Myös hieman kriipimmille hahmoille fantasiaan ja scifiin. Jäätävän hieno lisä myös bilemeikkiin!

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Linssin halkaisija 14,5 mm. Linssit on tasapainotettu.

    Pakkauksessa on aina yksi pari piilolinssejä.

    Piilolinssineste ja säilytyskotelot myydään erikseen.

    HUOM! Hygieniasyistä kosmetiikka- ja maskeeraustuotteita ei voi palauttaa. Jos olet epävarma tuotteesta, kysy neuvoa myyjiltämme.

    Lue lisää...
    19,90 €
  57. Piilolinssit, Red Devil

    Piilolinssit, Red Devil

    Pirullisen punaiset 12 kk:n piilolinssit itse paholaiselle ja pirulle ja muillekin vaarallisille kauhuhahmolle, kuten demonille. Nämä hehkuvan punaiset piilolinssit sopivat myös Babylon 5:n narneille, kuten G'Karille ja Na'Tothille, ja miksei myös vampyyreille.

    Linssit ovat täysin peittävät, joten oman silmäsi sävy ei näy niistä läpi.

    Päiväkäyttöön tarkoitetut piilolinssit. Tasapainotetut. Linssin halkaisija 14,5 mm.