Punanaamio - Nettikauppa

Punanaamion Nettikauppa > Yritysesittely

PUNANAAMIO - YRITYSESITTELY

Punanaamio on hauskanpitoon ja naamiaisiin erikoistunut, vuodesta 1993 toiminut suomalainen yritys.

Maahantuomme kaikkea hauskanpitoon liittyvää, kuten peruukkeja, naamiaisasuja, naamareita, pilailuvälineitä, hupirekvisiittaa, maskeeraustarvikkeita jne.

Meiltä löytyy pukuja, asusteita, koristeita ja ideoita polttareihin, halloweeniin, roolipeleihin, larppailuun, penkkareihin, teemabileisiin, vappuun, pikkujouluun ja vaikkapa teatteriesitysten ja elokuvien tekijöille.

Sari Luoma perusti Punanaamion vuonna 1993, jolloin pääasiallisesti toiminta tarkoitti maskeerauksia ja stailauksia keikkameiningillä ympäri Suomen. Kysynnän vuoksi ryhdyttiin myös pikkuhiljaa myymään hauskanpitoon liittyviä erikoisuuksia, ja ensimmäinen Punanaamio-liike avasi ovensa Turun ydinkeskustassa vuonna 1994.
Toiminimi muuttui osakeyhtiöksi, ja vuodesta 2001 saakka Punanaamio-Salure Oy on kuulunut parhaaseen AAA-luottokelpoisuusluokkaan ja samalla periaatteella töitä tehdään tänäkin päivänä.
2004 hankittiin liikkeen lisäksi isommat varasto/toimistotilat Hiidenkadulta, josta käsin hoidetaan myös maahantuonti ja postimyynti. Kesällä 2006 Punanaamio-myymälä avattiin myös Tampereelle ja lokakuun alussa 2006 Helsinkiin. Myös liikkeiden toimintaa hoitava Punanaamio-Relusa Oy kuuluu AAA-luottoluokitusryhmään.
2009 Turun liike muutti suurempiin tiloihin ja avasi 200 m2:n megastoren Eerikinkatu 2:een. Samana vuonna myös Nettikaupan toimisto/varastojen laajennus saatiin tehtyä loppuun, ja 700 m2:n myötä toiminta entistä tehokkaammaksi.

Vuosien aikana toiminta on laajentunut siten, että eri artikkeleita löytyy nykyään jo reilut 4000.
99 % tuotteista on omaa maahantuontia, ja lisää uutuuksia etsitään koko ajan.
Sari ja Reijo Luoma ovat edelleen puikoissa, ja lisäksi vakituista Punanaamio-henkilökuntaa löytyy yrityksissä 13 kpl. Meillä puhelimeen vastaa siis ihminen, ja ihmiset myös käsittelevät tilauksesi alusta loppuun.

Nettikaupasta löytyvät tuotesivumme, siellä voit tutustua kaikessa rauhassa laajaan valikoimaamme kuvineen ja hintoineen. Täältä löydät myös tilausohjeet. Toimitamme tuotteita etämyyntinä ympäri Suomea matkahuollon tai postin kautta. Mikäli sinulla on jotain kysyttävää, palautetta, risuja tai ruusuja, ota yhteyttä, vastaamme mielellämme. Saat meihin yhteyden joko sähköpostilla toimistoon: funhouse@punanaamio.fi tai soittamalla puh. 02-8805 805.
Liikkeillä on lisäksi omat puhelinnumeronsa jotka löydät liikkeiden esittelysivujen alta.

Nettikaupassa sinua palvelevat:

Nettikaupan toimisto avoinna:
Ma - To 9.00 - 18.00
Perjant. 9.00 - 16.00

Puhelin- ja sähköpostitilaukset, tiedustelut:
Puh. 02 - 8805 805     Fax. 02 - 8805 810
Varapuh.nrot: 044-5805 874 ja 044-5805 873
e-mail: funhouse@punanaamio.fi

Myymälöitä meillä on tällä hetkellä kolme: Turussa (Eerikinkatu 2), Tampereella (Kuninkaankatu 5) ja Helsingissä (Kalevankatu 32). Myymälöissä näet tuotteemme "livenä" ja voit shoppailla paikan päällä. Katso myymälöiden yhteystiedot ja aukioloajat oheisista linkeistä.

HUOM! Postitse Punanaamio-tuotteita lähetetään vain nettikaupasta ja vain niille paikkakunnille, joissa ei ole Punanaamio-myymälää. Suoramyynti vain liikkeistä, Turun Toimiston osoitteessa Hiidenkadulla ei siis suoramyyntiä.

JUHLAT ALKAVAT PUNANAAMIOSTA!

 Ostoskori

Punanaamio, Hiidenkatu 9 rak 6 B, 20360 Turku
puh. 02 - 8805 805, fax 02 - 8805 810, sähköpostiosoite funhouse@punanaamio.fi
Viimeksi päivitetty 2010-07-30 12:30:23